7. heinäkuuta 2013

kaverikato

mielettömän kummallinen työviikko takana, siis noin visualistien vahvuus-lukumäärän osalta. kesä on vaatinut veronsa viemällä työtovereita lomalaitumille, minkä seurauksena henkilöstön puolella on karmivan hiljaista- tottuneeseen noin kolmenkymmenen ihmisvaihtuvuuteen kun on viimeviikon aikana kuulunut vain noin viisi! mutta on tässä ns. hyvätkin puolensa: nyt sitä on todella päässyt koko taloon käsiksi! alkuviikon toimimme muutoinkin jokaosaston visualistina toimivan työparini kanssa hänelle jo ennestään perinteikkäissä toimeenkuvissa: koko taloa ja osastoja kierrettiin, etsien niitä kriittisimmin apua/visuaalista silmää sekä taitoa tarvitsevia myyntiosioita. aleositoita siistittiin ja tiivistettiin, kalusteita siirreltiin ja tuoteuutuuksia aseteltiin. näistä edellämainitsemistani toimista olisi näyttöä poikien, sekä vauvojen puolelta;

edellisten alepöydän tuottemäärän muistuttaessa lähinnä kirpputorivalikoimaa, on aika ja mahdollisuus siirtää rekkituotetta paremmin myyvään pöytään. jos vain mahdollista, on suotavaa myös aletuotteista rakentaa asukokonaisuuksia.

mylläsimme myös benettonin poikien sopin kokonaan uuteen uskoon ja järjelliseen järjestykseen. myyjät kun eivät aina kaiken kiireen ja työvoimapulan keskellä ehdi uutuustuotteita juuri järjestelemään, vaan vain ja ainoastaan survaisemaan tuotteet suurinpiirtein oikean merkin lokeroon. siispä visualistit asialle, ja tässä hieman näytettä hauskasta tavasta antaa asuyhdistelmä-inspiraatiota, ilman mallinukkea.

benettonin baby-seinän tyhjentyessä aletuotteista, saatiin valtava määrä uutuusvaatetta seinälle. järkeenkäyvin jaottelu meni ns. "cool baby" ja "hemppisbäby". itse ahersin poikien puolen, työtoverini tuumailessa tyttöjen asustuksia.

"hemppis babyn" tehokeinona oli mahdollista käyttää tuote-esittelyä tuplana, eli samaa vaatetta esitetään esim. kahdella etunäytöllä. (etunäyttö=seinässä oleva piikki, johon tuote voidaan ripustaa niin, että se näkyy suoraan edestäpäin)

yövaate-uutuudet lisättiin "vanhojen" yövaatteiden sekaan, ja näin saatiin ehyt, ja kokonainen seinä vain ja ainoastaan yökkäreille!
loppuviikosta pääsin ihka ensimmäistä kertaa myös herkku-osastolle, mikä oli mitä mahtavin yllätys! vaate- ja sisustusasioihin jo ennestään niin nykyisessä, kuin edellisissäkin työssäoppimispaikoissa näin elintarvikepuolelle pääsy oli jotain aivan uutta. herkussa uudet helsinkiläiset keksit, kaipasivat visuaalisen
silmän esillepanoa, sekä grillaustarvikepöytä hieman freesausta. siellä kun oli tapahtunut todella jotain hämmentävää, mikä teki osioista erittäinkin sekavan oloisen.

keksipakettien muoto asetti pienen haasteen esillepanossa; kolmiomalli, kun ei tahtonut pysyä pystyssä - varsinkaan silloin jos esim. ostoskärryt kolisisivat kulmaan. kuitenkaan tylsästi -kaikki-paketit-makaamaan-riviin- ei omassa mielessäni tullut kuuloonkaan, joten pienesti mielenkiintoa hakien lopputulos oli ylläolevan kuvan mukainen.

grilliosiossa hain tasapainoa kokonaisuuteen valkoisten laatikoiden järjestyksellä, sekä pöydän keskikohdan pystyesittely yhtenäisyydellä. muutama tovi puteleiden ja purnukoiden viisaimpaa järjestyssä hakiessa vierähti, mutta loppujen lopuksi ajankäyttö kannatti. yleisilme on nyt paljon harmonisempi, kuin alkutilanteessa. (ja ei, en valitettavasti tajunnut ottaa ennen-kuvaa. ehkä vielä joskus lahopääkin tämän muistaa - tai sitten ei)
itse pääpomokin jäi lomalle, ja tähänastisen työskentelyni palautteenanto hänen kanssaan oli iloisen positiivista. seuraavan iviikon toimista ei vielä ole minkään asteista käsitystä, siis todella avoimin mielin ensiviikkoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti