31. elokuuta 2013

tuhannen tekemisen taito

otsikkoa hieman avatakseni, viikon tekokatras sisältää erittäinkin laaja-alaisesti asiaa jos toistakin. vesileikkuutiedostojen kunnostaminen illulla on avannut enemmän kuin yhden ahaa-elämyksen tämäntapaisten toimintojen huomioonottoasioissa, toisen suunnitteleman messuosaston päivittäminen toteutettavaksi kuvausjärjestelyn sekä oikeasti käyttömahdollisten kuvien kautta antoi uutta varteenotettavaa ideaa vastaisuuksien varalle, sekä yrittäjänpäivän pienten "pilkkuasioiden" viilaus on kasvattanut luontaista jäntevyyttä vieläkin pidemmäksi sekä kestävämmäksi. ja kaiken tämän toiminnan tapahtuessa niin lomittain kuin päällekkäinkin, ja samalla työskennellen niin yhdessä että erikseenkin, on kaaosmaisuus väistämätön. tällaisen lahopään (kuin siis itse olen) pelastus on iki-ihana kalenteri, mikä täyttyi joka aamu tehtävistä asioista ja joka ilta seuraavalle päivälle jääneistä/siirtyneistä toimista. aikataululutkselle siis kiitos ja kunnia, sillä näin sanan _kaaos_ eteen on mahdollista liittää kaveri _hallittu_.

mutta kuten alkuhölöpötyksessäni tulikin ilmi, on siis messuoastoa päivitetty niin kuvausjärjestelyjen, kuin kuvien vaihto sekä -muokkaus sessioiden kautta seinäkangasta toteuttaessa. tämänhetkinen ulosanti näyttää seuraavalta: (niin, ja kyseessähän oli varsinais-suomen sijaishuoltoyksikön messualue)

Kuvassa molemmat messuseinät ovat vierekkäin, ja paremman hahmotuksen saamiseksi selitettäköön valokuvallisen seinän olevan pidempi (3m) ja pyykkinarutuotoksen (2m) seinämä. suuremman seinän kuvat ovat sekalaisesti niin ryhmäläiseni omista arkistoistaan löytyneitä muistoja, kuin messuosaston päivittämispäivänä otettuja luokkalaisteni yhteisvoimin toteutettuja filminpätkiä. pienempi seinä taas toteutettiin puhtaasti maalaa-tulosta-kiinnitä periaatteella, eli kuva on lavastuksellisesti toteutettu
suunnittelimme myös mahdollista sisustusta, mikä huokuisi kodinomaista henkeä sijaishuoltoyksikön periaatteiden mukaisesti. tuotteet on puhtaasti nettikauppoja selaillen bongattu, ja tarjonnasta sopivimmat läiskitty hintoineen päivineen ehdotusplanssille.
palautetta messuosaston parannelmasta asiakkaaltamme on jo tullut, minkä seurauksena päivittelymme jatkuu maanantaina ripein ottein. ideointi asiakkaan palautteiden perusteella on erittäinkin mielenkiintoista, ja voisinpa lisätä tämänkin toimen olevan yksi uutuusoppini kuluneen viikon sisällä.

olo alkaa lähenemään hyvinkin tyhjyydenoamisuutta, onhan pitkään järjestelemämme tapahtuma jo ensi viikolla! h-hetkeä innokkaalla jännityksellä odottaen.

23. elokuuta 2013

sitkeä sissi

Jos viime viikko oli puolillaan hulinaa, niin kuluva oli täynnä sitä. en oikein käsitä näin jälkeenpäin tarkasteltuna kuinka omaa työn touhua ja intoa tapahtuman edentämiseen on noinkin paljon jaksanut riittää, siis ilman ensimmäistäkään todellista turhautumisen ajatusta, mikä yleensä ilmentyy sanoina "mä lopetan". vastoinkäymisiltä kun ei tekevä voi välttyä, ja tämä sanonta todellakin lunasti olemassaolonsa todenmukaisuuden: tilausten rahakanava tuntui kaivurilla kaivamisenkin jälkeenkin epäselvyyttä häilyvältä, tapahtuman järjestämispaikan virallinen nimi sekä osoite liikkuivat vain huhupuheina vailla varmistusta, ohjelmistorunko koki useamman kuin yhden vastaiskun ja tulostukseen tuppasivat lähteä niin väärät koot kuin versiotkin. ongelmat onneksi on tehty ratkaistavaksi, ja kuka sitä turhan helppoa käyskentelyä pidemmän päälle jaksaisikaan! usean puhelinsoiton, grafiikan venkslauksen ja sinnikkään tulostus-napin painalluksen ansiosta konkreettiseksi voitoksi kehkeytyi mm. yrittäjänpäivän pinssien, postikorttien ja t-paitojen tuotantoon saaminen, julisteiden levitykseen vienti sekä ohjelmistotiedotteiden jakaminen kutsuvieraillemme - aivan mahtava fiilis! minä 1 - vastatuuli 0. mitä enemmän tapahtumasta saadaan viilattua, sitä enemmän alkaa omakin järki jo ymmärtää meidän todella järjestävän jotain oikeasti tapahtuvaa, huh! jokainen sinnikkyyden siemen on varmasti lopputuloksen arvoinen, ja tätä tekemisen tahtoa on kunnioitettava määrä koko luokallamme.

kaiken luurissa roikkumisen, tilausten hoitamisen ja grafiikan korjailun lomassa lopputulokseksi sai siis jotain näytettävääkin aikaiseksi, tosin y-päivään liittyvää:


flyerin ulkoasu on graafikkotiimimme marjaanan käsialaa. ainoana etukannen korjauksena muutin osoitteen haluttuun muotoon, vaihdoin sloganin puhekielisemmän version sekä lisäsin ammattiospiton logon








 
flyerin takapuoli kokikin hieman suuremman muutoksen, mutta vain tekstiasettelun osalta. ohjelmarungon muuttuessa joutui flyerikin useaan syyniin ja lopulta parhain ohjelman asettelutapa lutviutui näin

tapahtuman pajanpitäjät varmistuivat, ja jokaisen pajan ovikyltti toteutettiin tältä pohjalta. esimerkissä oma kultamme: visu-pajan ovitunniste

koska ilmainen mainonta kannattaa aina, oli vähintäänkin järkevää toteuttaa eräänlainen mainosbanneri näin loppukirin ajaksi. timeline esiintyy mm. käsi- ja taideteolisuusalan sekä salon seudun ammattiopiston facebook sivuilla.
ja kaiken tämän tohinan keskellä ehtivätpä kelmin elkein opettajamme vielä toteuttaa pienen illustartor treenin kilpailun muodossa: pikasuunnittelussa toteutettiin kiltakoululle kunniakilpi, joka myöhemmin vesileikataan ja luovutetaan palkintona asentajakillan henkilölle. luokkamme kilpisuunnittelun tuotosten kesken toteutettiin pienimuotoinen äänestys ja onnekkaasti pääsin kokemaan jotain mikä tapahtuu itselleni erittäin harvoin: voitin! olen ylpeä pikatuotoksestani. (koska kilven asaitsija on vielä tietämätön kunniaräiskästään, toivon todella senkin epätodennäköisyyden olevan käymättä toteen, että paljastaisin yllätyksen hänelle tätä kautta. mutta jos vahinko tapahtuu; pyydän anteeksi ja käsken esittämään luovutushetkellä yllättynyttä).

uutena tuttavuutena esiintyivät viivoihin liitettävät "polut", jotka mahdollistavat mm. yhteisymmärryksen vesileikkuukoneen kanssa tietynlaisia kuvioita toivoessa. sama polkusysteemi toteutuu myös teippauksia suunniteltaessa!
jos viikkoa olisi kuvattava yhdellä sanalla, se olisi ehdottomasti tehokas! aivan käsittämätön määrä valmistunutta, kehittynyttä sekä uutta asiaa toteutunut - tästä ei voi olla kuin hyvä jatkaa.

18. elokuuta 2013

school - here again!

lomalaidunten ruoho on viikko sitten kaluttu lähes multamaaksi, ja näin kuvainnollistaen viherkasvien mahantäyte polkaisi visualistiopintojen viimeisen vuoden käyntiin seuraavalla kaavoituksella; alkupäivien ruoansulatusvaheiden jälkeen luonnollisestikin ravinto eteni energiaksi - siis suomennettuna työntohinoinnin täyteisksi päiviksi.

Keväällä pitkälle suunnitteluasteella edennyt yrittäjänpäivä on jo pelottavan lähellä h-hetkeään, siksipä kyseisen tapahtuman järjestelyjen loppuviilaukset ovat tärkeiden asioiden listalla top 3 kaikilla sijoituksilla! päivän järjestämiseen tarvittavat asianyhteydet ovat vasta nyt saaneet päässäni sen oikean mittakaavan, eikä senttimetritulos todellakaan ole pieni. jokainen luokkamme tiimi toimii aivan satalasissa, minkä huomaa välistä havahduttua sieltä omista maailmoistaan katselemaan ympärilleen; tapaamisista sovitaan, ohjelma-aikataulua rukataan, puhelimet käy kuumana ja sähköpostit täyttyvät niin lähetetyistä kuin saapuneistakin viesteistä. nyt todella ollaan tosissaan! kesäloma on antanut monelle sitä tarvittua energiaa, mistä ei voi muuta olla kuin iloinen.

omakohtaisesti y-päivän markkinointia on töytäisty koko käsivoimin eteenpäin, siis kaikkea postikorttien lähettämisestä, julisteiden levityksestä aina pienien lisäsuhteiden internetmaailmaan kosiskeluun asti on työnalla muhinut. aivan pilkottua toimintaa en viitsi listata, mutta lyhyesti ilmaistuna markkinoinnin suunnittelua ja sen pohjalta toteutuksen edistämistä pienen graafisen työstön lisäksi tämä arkeenpaluuni on sisältänyt.

koska saimme tapahtuman ohjelmiston kevättä varmempaan uomaan, oli tämän pohjalta mainosjulisteen viilaus sekä uuden ulkokyltin teko aiheellista;

Graafisen tiimimme Marjaana oli keväällä suunnitellut upean mainosjulisteen, minkä pohjalta itse tein vain pieniä päivitysviilauksia; tekstisommittelut, logolisäys sekä osoitteenmuutos kokivat muodonmuutoksen, mutta muutoin kyseinen näkymä on Marjaanan käsialaa
duudsoni-jarnon varmistuessa ohjelmistossamme, on päävetonaulamme kyselemättäkin selvää. ja tälläkö me vasta haluammekin näyttävyyttä! ulkokyltti tulee olemaan noin parimetrinen ja se esittelee itseään tapahtumapaikan läheisyydessä. pientä tekstikorjailua vaille valmis (mm. tapahtumapaikan muutos ja toisen esitysajan lisääminen), mutta nekö hoituvat alkuviikossa käden käänteessä!
 paluu arkeen -rysäys on siis ainakin visualistien osalta päässyt erittäinkin positiivisessa mielessä ottamaan meidät omakseen. työnteko jatkukoon!